AlpiRipatti Heikomman puolesta

Mehiläinen vie ja veronmaksajat vikisee

Kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustajan Joonas Turusen siirtyminen yksityisen terveydenpalveluyhtiö Mehiläisen palvelukseen on jo kolmas loikkaaja kyseisen puolueen riveistä. Kansalainen kysyy, siirtyykö loikkaajien mukana julkisen sektorin tietoa, joka lihottaa pääomasijoittajien omistuksessa olevan Mehiläisen bisnestä?

Mehiläisen, joka on tullut tunnetuksi siitä, että se on kiertänyt taitavasti verojen maksua Suomeen ulkoistaen tuotot ylikansallisen yhtiön kasvottomille omistajille jonnekin kaukaiselle saarelle. 

Politiikka on juuri sitä, miltä se näyttää. Mielikuva politiikasta syntyy juuri tällaisten nimitysten kautta. Selitykset eivät auta. Päin vastoin hienot sopimukset siitä, ettei julkisen sektorin tietoja käytetä hyväksi yksityisessä bisneksessä on mitä on. Herra on Herran kaveri.

Juuri siksihän pääomasijoittajia kiinnostaa urallaan nousukiidossa olevat poliitikot, jotka ovat olleet valmistelemassa sote-uudistusta. Kansalainen kysyy, eikö maan tavasta ja Hyvä-Veli järjestelmästä päästä koskaan irrottautumaan? 

Tavallinen rahvas ihmettelee Suomen yksityistämis ja yhtiöittämisvimmaa. Kansaa viedään kuin pässiä narussa.

Yksityinen terveyspalveluyritys Mehiläinen on nyt päättäjien kotipesä, josta aletaan poimia kypsiä marjoja tietysti hyvällä tuotolla. Ja kenenkäs muiden kuin veronmaksajien kustannuksella.

Porvarien kotipesä poimii veronmaksajien eurot hyvällä tuotolla ja päättäjien hyvällä avustuksella. 

Kansa on ihmeissään, kun verojen kierrosta tunnetuksi tulleelle Mehiläiselle pedataan kissan päiviä sotevalmistelussa olleiden poliitikkojen johdolla.

Ettei vaan sote-uudistuksessa hyväosaiset kuori kermaa päältä ja köyhät jäävät maksajan osaan.

Nykyiselle avoimelle yksityisen bisneksen ja poliitikkojen härskiydelle on tehtävä loppu.



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Veronmaksajana esittäisin sen "valinnanvapaus -pykälän" hylkäämistä koko SOTE-jupakassa. Nyt on rahastuksen maku... Jos hallitus ei herää, niin esittäisin yleislakkoa veronmaksussa. Tämä jos mikä tulee kalliiksi... muuten, vieläkö se Mikael Lilius (kansalaisten kokenut kuppaaja) on Mehiläisen hallituksessa?

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Valinnanvapaushan tuli lehmänkauppana kokkareille kepun saadessa maakuntansa.

Oikeastihan tässä olisi pitänyt laittaa julkinen terveydenhuolto kuntoon ja ajantasalle, mutta se ei nähtävästi ketään kiinnosta.

Ennakoin Suomen terveydenhuollon kriisiytyvän lähivuosina.

Kannataa siis pitää huolta terveydestään!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Alpi, Kärsämäen keskustalaiset taas siirsivät seitsemäksivuodeksi koko sotensa Attendolle, oliko se sinunmielestäsi järkevää keskustalaista poliittista päätöksentekoa ?

Käyttäjän AlpiRipatti kuva
Alpi Ripatti

Minusta yhtiöittämis - ja yksityistämisvouhotus on miina,joka tulee vielä kalliiksi. En ole kuullut yhdenkään asiantuntijan sanovan, että 3miljardin säästötavoite toteutuu. Ainakin maalaisjärki sanoo,että yksityisen firman on tehtävä voittoa, joten heille nämä "säästöt" valuvat.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Eiköhän tässä käy niin, että terveydenhuolto valuu vähitellen parin, kolmen yksityisen yhtiön käsiin. Julkisomisteiset terveydenhuoltoyhtiöt eivät pysty kilpailemaan Mehiläisen, Terveystalon, Attendon ym. kanssa. Niillä ei ole siihen riittävää osaamista eikä varoja. Se mitä päivittäistavarakaupassa on tapahtunut eli, että markkina on käytännössä kahden toimijan käsissä, tulee myös tapahtumaan terveydenhuollossa. Kaipa se keskusta teki mielestään hyvät kaupat.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä Alpin kanssa!

Matikka ei vain toimi: Muka 3mrd säästöt vaikka pitäisi kattaa seuraavat kulut: yksityisten voitot + kilpailutus- ja valvontakulut + väistämättä syntyvien virheinvestointien kattaminen.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Puolangalla on sama... mutta kyllä varmaan Kainuun SOTE:n voittaa niissä olosuhteissa.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Nyt pitäisi korjata se 1970-luvun virhe, jolloin kunnanlääkärit sosialisoitiin ja kunnat velvoitettiin järjestämään terveydenhuolto... ja homma muuttui tehottomaksi.

Annetaan kuntien terveydenhuollon järjestysvastuu kokeneelle lääkärille tai useammalle (kuten apteekit ovat apteekkareilla - ja verot maksetaan Suomeen), jonka/joiden vastuulla ja riskillä terveydenhuolto järjestetään. - Tai sitten vaihtoehto on pääomasijoittajien terveyspalveluyritykset, joissa näyttää nyt vahvasti olevan tätä rakenteellista korruptiota.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Entä Kepun Matti Vanhanen, Anne Berner ja Perheyritysten Liitto? Kepulla on oma haiseva läjänsä selvitettävänä tässäkin asiassa?

Toimituksen poiminnat