AlpiRipatti Heikomman puolesta

Kiitos Jukka Kopra - haastan kaikki kansanedustajat tutustumaan kotihoitoon

Tällä hetkellä kiire ja tarkoituksellinen aliresurssointi kotihoidossa aiheuttavat hoitajille stressiä, ahdistusta ja kiristää työilmapiiriä.

Samaan aikaan korostetaan hoitajien asenteen ja ajattelun eli sopeutumisen merkitystä. Käytännössä valittamista pidetään ajan hukkaamisena, kun pitäisi vain sopeutua olemassa oleviin resursseihin. Korostetaan jokaisen työntekijän vastuuta työhyvinvoinnista ja positiivisella asenteen merkitystä.

Ei voi välttyä mielikuvalta, että päättäjät käyttävät härskisti hyväksi hoitoalan nöyryyttä ja kiltteyttä. 

Julkisessa keskustelussa syyllistetään toistuvasti hoitajia ja ihmetellään puutteita asiakaspalvelussa. Kukaan ei kuitenkaan ihmettele niitä olosuhteita, joissa esimerkiksi kotihoidon työntekijät päivästä toiseen puurtavat.

Hoitajan ammattitaidon perustaa ovat ihmisen kohtaaminen, empatia ja inhimillisyys. Ammattitaioa on myös se, että paineen alla hoitaja pystyy asiakaslähtöiseen työskentelyyn.

Mutta, jokainen ymmärtää, että päivästä toiseen jatkuva kiire ja stressi lisäävät riskiä virheisiin ja laiminlyönteihin. Näin ei pitäisi olla, mutta ihminen on ihminen, joka jatkuvasti loppuun ajettuna ei jaksa toimia mallikelpoisesti. 

Toivoa paremmasta rakensi kansanedustaja Jukka Kopran esimerkki, kun hän kertoi Uuden Suomen bogissaan ottaneensa vastaan SuPerin hoiva-arkityöhaasteen ja oli päivän töissä kotihoitoyksikössä hoitajan työparina.

Työpäivä oli hänen mielestään ollut mielenkiintoinen, rankka ja ajatuksia herättävä. 

Kopra totesi bogissaan; "Päällimmäisin havaintoni on se ilo, ammattitaito ja riuska ote joka tapaamillani työn tekijöillä on. Ihailtavaa. Nämä hoitajat tekevät fyysisesti ja henkisesti rankkaa työtä positiivisella asenteella. Käsitykseni vahvistui, että hoitotyö on tärkeää ihmisten ihmisille tekemää työtä, jota ei voi korvata millään".

Nyt vain kaikista puolueista kansanedustajat kotihoitoon tekemään työvuoroa. Josko kotihoidon tarkoituksellinen aliresurssointi helpottaisi, kun hoitajien puheita ei oteta todesta, niin edes kansanedustajien oma kokemus auttaisi vihdoinkin ymmärtämään kotihoidon hätä.

Haastan kaikki kansanedustajat työskentelemään yhden ja useammankin työvuoron ajaksi kotihoitoon. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat